Tulosta
Kategoria: Uutiset

Ilja Koljonen Vantaalla maratonilla M 45 12.  3.17,11. Hienoa

Visa Ski Team Kemin Jonna Ves­te­niuk­sel­la lupaava tes­ti­juok­su Hanskin höl­käs­sä

 

Nopeimmin Hanskin hölkän neljän kilometrin matkan juoksi Visa Ski Team Kemin Jonna Vestenius (422). Hänen takanaan Hannu Laurila, joka on menestynyt mainiosti Suomen Aikuisurheiluliiton SM-kisoissa.
KUVA: JUHA LAMPELA

Hiihdon nuorten MM-valmennusryhmään kuuluva Visa Ski Team Kemin Jonna Vestenius, 19, juoksi seuransa järjestämässä Hanskin hölkässä neljän kilometrin matkan vauhtia, joka kertoo onnistuneesta harjoituskaudesta.

Vesteniuksen voittoaika oli 14.41 eli neljä sekuntia parempi kuin viime syksynä. Tuolloin hyvänä kirittäjänä oli Riitta-Liisa Roponen, jonka aika oli 14.33.

–  Nämähän ovat aina sellaisia testijuoksuja ja vertailua edellisvuoteen. Aika kertoo, että asioita on tehty oikein, Vestenius myhäili.

MM-ryhmä on leireillyt Vuokatissa kesäkuun alusta lähtien kaikkiaan seitsemän kertaa. Seuraavan kerran ollaan koolla lokakuun lopulla. Ryhmään kuuluu kemiläisseuran hiihtäjistä myös Niko Anttola ja Veeti Pyykkö.

– Nyt tässä on leireistä vähän taukoa. Kolme viikkoa sitten järjestetyt SM-rullahiihdot jäivät minulta väliin ylioppilaskirjoitusten takia, Vestenius toteaa.

Vesteniuksen harjoitusmäärät ovat nousseet jonkin verran, mutta maltillisesti ja muuten on jatkettu hyväksi havaitulla linjalla. Valmentajana on isä Jani ja MM-ryhmässä vetäjinä ovat Ville Maunuksela ja Jussi Piirainen.

– Villeltä ja Jussilta saa harjoitteluun hieman eri näkökulmaa ja hyviä ideoita.

Vestenius käy lukion nelivuotisena. Kahden edellisen lukukauden tapaan Vestenius lähtee loka-marraskuun vaihteessa opiskelemaan muutamaksi viikoksi lukioon Muonioon, jossa Oloksella on tarjolla hyvät ensilumen harjoitusolosuhteet.

Tulevan talven päätavoite ovat nuorten MM-hiihdot, jotka järjestetään Puolan Zakopanessa 28.2.-6.3.

– Se tietysti edellyttää hyviä sijoituksia karsintakisoissa ja SM-kisoissa. Myös Suomen cupin viestit ovat kauden kohokohtia, niissä tavoitteena on olla seuran ykkösjoukkueessa. Meillä on nyt paljon hyviä naishiihtäjiä ja sen myötä kova keskinäinen kilpailu viestipaikoista. Se motivoi ja kehittää meitä kaikkia, Vestenius korostaa.

Miesten neljä kilometriä taivalsi nopeimmin Rovaniemen Roadrunnersia edustava Hannu Laurila, 57.

Kemiläisopettaja on kestävyysjuoksussa ikäluokassaan valtakunnan kärkikastia. Hän sijoittui kaksi viikkoa sitten Jyväskylässä Suomen Aikuisurheiluliiton SM-maratonilla 55-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi (aika 3.07,49) ja kuului voitti 50-vuotiaiden joukkuekisan voittaneeseen trioon, johon kuuluivat Laurilan lisäksi Jonne Karanta ja Jyrki Ilvesluoto.

Ratakisoista tuli SM-hopeaa 10 000 metrillä (37.41,81) ja neljäs sija 5000 metrillä (17.50,89). SM-polkujuoksussa mitalin väri oli hopeaa.

– Tuo SM-maraton painoi tänään yhä jaloissa. Parin viikon kuluttua on tarkoitus juosta vielä SM-puolimaraton Helsingissä, kaavailee Laurila, joka innostui uudelleen juoksuharjoitteluun