Talkoo-ohjeet

Talkoolaisen ohjeet Talvisarjajuoksua ja muita seuran järjestämiä tapahtumia varten.

Talkoolaisen ohjeet

Kilpailu alkaenssa klo 11.00, paikalle sovitusti noin klo 9.45 mennessä, jotta kilpailukeskus ehditään laittaa kuntoon ennen ilmoittautumisen alkamista.

Ilmoittautuminen alkaa aina tuntia ennen kisaa eli klo 10.00. Ilmoittautumisen yhteydessä kirjaa ylös: nimi, luokka, matka, seura.

Ajanotossa hyvä olla vähintään kaksi ajanottajaa, koska maaliintulijoita voi olla kerralla useampia. Näin varmistetaan oikeat ja luotettavat ajat. Tämän lisäksi tarvitaan henkilöt myös kääntöpaikoille 5km/10km.

Ajanoton jälkeen talkoolaiset kokoavat tulokset yhteen ja luokittain. Valmiit tulokset lähetetään eteenpäin seuran sähköpostiin: Rovaniemi.Roadrunners@gmail.com. Varaa siis aikaa kilpailun jälkeen tuloksien kokoamiseen.

Kilpailun jälkeen talkoolaiset auttavat kisakeskuksen siivoamisessa ja roskien viennissä.

Yleistä talkoilusta

Talvisarjajuoksun ja muiden kisojen pyörittämiseen riittää yleensä se, että seuran jäsenet osallistuvat noin kerran kaudessa talkoovuoroihin. Ilmoittautuminen talkoisiin tulee tehdä ennen kauden alkua WhatsAppissa. Jos estyt tulemasta talkoovuorollesi, järjestä tilallesi toinen talkoilija. Jos talkoolaisia ei ilmoittaudu tarpeeksi tiettyjen kisojen järjestämiseen, seuran hallitus peruu ko. tapahtumat.

Talkoolaiset: 2kpl ilmoittautumiseen, ajanotto 2-3kpl, kääntöpaikat 1-2kpl (jokaiseen kisaan yhteensä 3-4kpl)
Maalivaate ja kääntömerkit (Matti/Aimo)
Verkkosivut, uutiset, some, kilpailukalenterit (Markus, Sari)

Muuta ajankohtaista