Koskenkylän kympin ja vitosen tulokset
Rovaniemellä juostiin sunnuntaina varsin kesäisen lämpimässä, joskin varsin vaihtelevassa säässä Koskenkylän kymppi ja vitonen 50 kisailijan voimin.
Koskenkylän kympin ja vitosen tulokset
Valmistujaisviikonlopun sunnuntaina käyty Koskenkylän kymppi ja vitonen juostiin viidenkymmenen kilpailijan voimin. Lähdön aikaan mittarissa oli +23 ja taivaalla pilviä tehden säästä ihanteellisen lappujuoksulle. Kilpailun loppupuolella, varsinkin kympin menijöille sää muuttui hetkessä ja viimeiset kilometrit taivallettiin kesän ensimmäisessä rankkasateessa. Tästäkin huolimatta kilpailussa nähtiin monia hyviä suorituksia ja kovia aikoja. 5km matkalla miehissä nopeinta vauhtia piti järjestävän seuran Veijo Honkaniemi ajallaan 17.20. Naisissa vitosella nopein oli niin ikään RDS:ää edustava Emilia Lassi ajallaan 20.01. Kympillä miehistä vauhdikkain oli RDS:n Veikka Heinonen kellottaen ajan 38.06 ja naisissa nopein oli Alatornion Pirkkojen Jatta Seppälä ajallaan 44.54. 2km matkalla nopeinta vauhtia piti Lohijärven Kuohun Reima Viiri ajallaan 9.34.
Päivään kuului myös Hokan ja Fysiokeskus Koudan esittelyjä ja kaiken kruunasi palkintojenjako, jossa sarjakohtaisten palkintojen lisäksi arvottiin lukuisia eri palkintoja ja lahjakortteja kisailijoiden kesken. Kiitokset myös kaikille talkoolaisille, sillä ilman heidän panostaan näitä kisoja ei olisi mahdollista järjestää.
Olavi Peuran kuvia juoksutapahtumasta (photos.google.com)
Koskenkylän kymppi ja vitonen – tulokset 2.6.2024
10km
N Yleinen
Essi Määttä RDS 47.22
Minna Väisänen 55.02
Marjut Niska 1.08.40
N 50
Jatta Seppälä AlPi 44.54
Miia Hannunen Tornio 56.06
N 60
Elli-Tarja Hallikainen AlPi 51.55
M Yleinen
Veikka Heinonen RDS 38.06
M 40
Markus Ronkainen Lapin Veikot 44.45
Markus Niemelä RDS 46.21
M 50
Jyrki Vähärautio 48.37
M 60
Markus Hast 50.38
5km
N Yleinen
Emilia Lassi RDS 20.01
Ella Keski-Panula 20.34
Lotta Purola 20.57
Paula Tarkka 29.38
Eeva Väisänen 34.36
Tiina Jokelainen 36.21
Petra Uusisalmi 36.46
Virpi Karjalainen 36.46
N 40 5
Ilona Mikkola RDS 25.15
N 50
Sari Hilli RDS 22.25
Kati Kuivalainen 26.46
Tuija Hilli 27.02
Mari Sipola 28.17
N 60
Jaana Leminen – Lahdenperä Arctic Triathlon 25.29
Eeva Tulppo RDS 29.47
Lilja Hiltunen RDS 32.00
M Yleinen
Olli Rannanlahti RDS 17.54
Ilkka-Petri Välitalo MKV 18.26
Visa Joenperä 18.45
Markus Isola RDS 19.08
Roope Sormunen Sumiaisten Kunto 19.26
M 40
Joni Seppä XC Party 18.02
Henri Saapunki RDS 19.13
Ilja Koljonen RDS 19.47
Antti Logje 21.42
M 50
Veijo Honkaniemi RDS 17.20
M 60
Hannu Laurila RDS 19.23
Heimo Springare RDS 21.32
Aimo Määttä RDS 24.04
Tapani Karjalainen RDS 29.08
M 70
Kauko Tuisku RDS 24.33
Kuisma Suopela RDS 29.08
Pekka Kuivalainen 29.13
Antti Lilja RDS 35.20
2km
Reima Viiri LohKu 9.34
Kalevi Salo RDS 10.52
Kaapo Niska 14.30
Neea Kivilahti 20.21
Oiva Lukkari M 85 AlPi 20.42
Ja eivät juoksutapahtumat tähän lopu kesäkuun osalta! Juhannusaattona (pe 21.6. klo 9-15) järjestetään Saarenkylän urheilukentällä 6h Juhannusravit, joissa on mahdollisuus aloittaa juhannus 6h tunnin juoksulla tai muulla juoksusuoritteella hyvässä seurassa. Muista ilmoittautua mukaan 15.6. mennessä! Tämän lisäksi jo tulevana lauantaina (8.6.) juostaan Tervolan keskuskentän ympäristössä Vesan juoksu klo 13.00 alkaen.